etusivu talli kasvatus kilpailut sähköposti  
Talli & ympäristö

kuva Lapin kauniissa maisemissa sijaitseva Chaos Ponies on ihanteellinen paikka ponitoiminnan pyörittämiseen. Naapureita ei ole lähelläkään ja hiekkatiet ovat paljon mukavempia kulkea, kuin asfalttitiet. Maastosta löytyy monenlaisia ratsastuspolkuja ja osa näistä johtaa laavuille. Tilan ympäristö on saanut elää luontaisesta muodossa, eikä ihmiset ole metsiä tulleet kaatamaan. Peuroja, hirviä sekä poroja näkee lähes aina maastolenkeillä.

Pihapiirissä on kolme isoa tallirakennusta, pienempiä tarhoja ja minun asuintalo. Päätallissa asustavat orit ja rakennukseen on sijoitettu tallin toimisto, virkistyshuone sekä sisävessat. Tammat ja varsat ovat vallanneet toiset kaksi tallirakennusta, tosin ne ovat päärakennusta pienempiä. Pihapiirin tarhat ovat käytössä joka päivä. Suuremmat laitumet ovat sijoitettu kauemmaksi ja ne ovat pääasiassa vain kesäisin käytössä. Neljäs tallirakennus on parhaillaan rakenteilla ja sinne on tarkoitus majoittaa ulkopuolisten hevoset esimerkiksi kilpailupäivinä. Jokaisesta tallirakennuksesta löytyy kaksi pesupaikkaa, valjashuone ja rehuhuone. Heinät haetaan ladosta ja kuivikkeena käytämme pölyämätöntä hamppua, jota on myös saatavilla heinäladon oikealta puolelta ovien takaa. Uusimpana tekeleenä on uittoallas, joka on vuokrattavissa myös ulkopuolisille kävijöille.


Henkilökunta

kuva Kaaosta pyörittää nelihenkinen perhe: Sarah & Tuomas Mäenpää sekä heidän tyttäret 13-vuotias Sinna ja 9-vuotias Teija. Lapset kilpailevat poneilla, tekevät tallitöitä ja toimivat loistavina apureina. Teija ja Sinna käyvät ponien kanssa läheisillä valmentajilla. Näin suurta tallia ei kaksi aikuista pysty pyörittämään, joten apureina toimii kuusi tallityttöä. Jokaiselle työntekijälle on sovittu nimikko ponit, joita he hoitavat, treenaavat ja huolehtivat kilpailupäivinä tavaroista yms. Tallin yhteishenki on rento, mukava ja hauska. Uudet kasvot otetaan lämpimästi vastaan.

Tallilla käy vähintään kaksi kertaa viikossa vakio valmentajamme, Satu Teräväinen. Valmennuksiin osallistuu ratsukoita muiltakin talleilta. Satu on huolehtinut myös hevostemme hieronnat sivubisneksenä. Kengityksestä vastaa Tuomas, joka muuten pysyttelee moottoriajoneuvojen puikoissa paljon mielummin. Tulee kyllä tarvittaessa auttamaan kaikkia hyvällä mielellä.

Koska tallin sijainti on syrjässä, kulku tallille onnistuu vain omalla autolla. Bussit jäävät kahdeksan kilometrin päähän ja nekin kulkevat todella harvoin. Lähistöllä sijaitsee muutama muu pienempi talli, joiden kanssa olemme hyvissä väleissä ja tarvittaessa autamme toinen toistamme.


Päivitykset
16.06.2016: Kiitos ihanan Assin, joka toteutti tallin ulkoasun ja samalla mahdollisti tämän ponitallin alun <3 Sivujen rakentelu on alkanut ja hiljalleen hyvä tulee.
Tekijänoikeus
Ulkoasun © Assi
Kuvat © Tallin omaisuutta
Kopiointi kielletty!

virtuaalitalli / A sim-game stable