Mörkövaaran Karma



♦ Virallinen nimiMörkövaaran Karma
♦ Syntynyt02.06.2015
♦ Ikä7-vuotias (ikääntyy satunnaisesti)
♦ RotuSuomenhevonen
♦ SukupuoliOri
♦ Säkäkorkeus, väri148cm, rautiaankimo
♦ PainotusYleispainotus
♦ KoulutustasoHe A / 90cm / helppo
♦ VH-tunnusVH16-018-0443
♦ OmistajaSorel (VRL-00884)
♦ KasvattajaMörkövaara
♦ KotitalliHuvitus (HUVI3969)
♦ SaavutuksetCh, KTK-II


Mörkövaaran Karma, tutummin vain Karma ei sukuunsa nähden kovin kauas ole puusta pudonnut. Komea, pienikokoinen mutta lihaksikas ratsuori on perusolemukseltaan varsin rento ja ystävällinen kaveri, mutta joissain tilanteissa orimaiset piirteet pakostakin puskevat esiin - puhumattakaan huonon päivän osuessa kohdalle. Kaikkien kaveri-tyyppiä edustava Karma ei turhia hötkyile hoitotilanteissa. Se nostaa kavionsa käskettyä, seisoo rauhassa paikoillaan ja laskee päätään miellyttävästi alemmas suitsia laittaessa. Oria saisi rapsutella päivät pitkät jos siihen olisi mahdollisuus, eikä Karma koskaan sano ei herkuille! Täten se on myös helppo käsitellä esimerkiksi kengittäjän sekä raspaajan toimesta.

Karma tekee lähes aina töitä mielellään, harvemmin se pistää pahakseen ihmisen noustessa kyytiin. Ratsastettavana Karma on energinen, hakeutuu miellyttävästi oikein päin sekä kuuntelee ratsastajan apuja herkästi - välillä ehkä liiankin. Päättäväisen, pehmeän ja ennen kaikkea rauhallisen ratsastajan kanssa ori onkin parhaimmillaan, eikä hosuminen tuota tulosta ellei kentän hiekkaa halua maistella. Pohkeenväistöt ovat ehdottomasti orin bravuuri koulukentillä! Karma on ollut todella helppo kouluttaa sen nöyryyden ja kuuliaisuuden ansiosta. Ravi on tasaista, matkaavoittavaa ja hyvä tempoista. Laukka on vahvaa, näyttävää ja hyvin pyörivää. Väistöissä ei ole mitään ongelmia ja hevosen työskentelyä on ilo seurata.

Esteradalla, niin kentällä kuin maastossakin, suurimmaksi ongelmaksi syntyy usein liika vauhti, vaikka muuten Karma olisikin mukava ratsastaa. Keskivartalostaan lötkö ratsastaja jää herkästi ajamaan satulassa hevosta eteen istunnallaan, jolloin ori innostuu vauhdin lisäämiseen. Karmalla on kuitenkin hyvä työmoraali, eikä se jätä hyppyä välistä ainakaan omasta tahdosta. Välttämättä se ei omaa tallin ketterintä hyppytyyliä, mutta pienikokoisena ori kääntyy ja kurvailee näppärästi muiden seassa. Ratsastajan tulee olla määrätietoinen ja tietää, mitä tekee. Ennakointi ehkä on oikein sana. Mikäli ratsastaja epäröi hetkenkin, Karma imee sen itseensä ja reagoi varmasti samalla tavalla. Karma jatkaa rentoa tyyliään myös maastossa, niin kisatilanteessa kuin rauhallisella sunnuntailenkilläkin. Ori kyllä tietää, koska otetaan tosissaan ja milloin hömpötellään, ja Karma onkin yksi tallin luottoratsuista maastolenkillä.

Nuorempana Karma ei ymmärtänyt trailerin tai matkustamisen päälle, mutta nykyään osaa jo nauttiakin siitä. Se tallustelee kärryyn ilman herkkujakin, on rauhassa matkan ajan ja paikan päällä tyyntyy kun on hetken saanut pyöriä ja pällistellä. Kisatilanteessa Karma on aina tosissaan, eikä unohda poseerata kameroille. Kuvaajat ihastelevat näyttävää herraa ja haluavat sen ehdottomasti kameroiden eteen, mutta joudun aina muistuttamaan myös reagointi nopeudesta. Innostunut ori ei seiso kuin muutaman sekunnin kerrallaan paikallaan. (luonne: Mette)

i. Koistilan Hurja
sh, rt, 157cm
SLA-I
ii. Serenin Vallankaappaja
sh, rt, 155cm
SLA-I
iii. Riippasukan Haikuva Hobitti
ERJ-IV, YLA2
iie. Kanervan Riimittelijä
KRJ-II, YLA2
ie. Fiktion Saani
sh, prn, 150cm
iei. Okan Simpauttaja
iee. Himputtiina
ERJ-I, ERL-III, SLA-II, YLA2
e. Mörkövaaran Kaarla
sh, rtkm, 149cm
KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, SLA-I
ei. Koistilan Karma
sh, rtkm, 151cm
KRJ-I, ERJ-II, KERJ-II, SLA-I, YLA1
eii. Karmava
KTK-III
eie. Lasisiipi
SLA-II
ee. Ventoksen Kangerrus
sh, vrt, 154cm
KRJ-I, ERJ-II, KERJ-II, SLA-I
eei. Hölyn Pöly
KRJ-II, ERJ-II, SLA-I, YLA2
eee. Kangas-Tus
KRJ-I, SLA-I


sh t/o. Nimi s. 00.00.0000 emä. Nimi om. -

KRJ:n kouluratsastuskilpailut
43 sijoitusta / 10 voittoa

21.03.2016: Mörkövaara - He A -- 1/50
22.03.2016: Mörkövaara - He A -- 1/50
30.06.2016: Metsovaara - He A -- 1/40
01.07.2016: Cadogan Ponies - He A -- 6/40
03.07.2016: Heljävirta - He A -- 5/40
03.07.2016: Metsovaara - He A -- 3/28
04.07.2016: Kuuralehto - He A -- 6/40
06.07.2016: Heljävirta - He A -- 3/40
08.07.2016: Metsovaara - He A -- 2/28
10.07.2016: Metsovaara - He A -- 2/28
10.07.2016: Kuuralehto - He A -- 6/40
12.07.2016: Metsovaara - He A -- 2/40
12.07.2016: Marcius - He A -- 4/40
12.07.2016: Cadogan - He A -- 1/40
13.07.2016: Cadogan - He A -- 4/40
14.07.2016: Marcius - He A -- 5/40
14.07.2016: Cadogan - He A -- 1/40
15.07.2016: Cadogan - He A -- 2/40
16.07.2016: Cadogan - He A -- 2/40
16.07.2016: Cadogan - He A -- 1/40
17.07.2016: Marcius - He A -- 4/40
18.07.2016: Oakhill - He A -- 3/30
19.07.2016: Oakhill - He A -- 5/30
19.07.2016: Marcius - He A -- 4/40
19.07.2016: Mörkövaara - He A -- 1/40
20.07.2016: Marcius - He A -- 2/40
20.07.2016: Oakhill - He A -- 2/30
20.07.2016: Cadogan - He A -- 6/40
20.07.2016: Cadogan - He A -- 6/40
20.07.2016: Aittohaara - He A -- 4/50
23.07.2016: Marcius - He A -- 6/40
28.07.2016: Marcius - He A -- 4/40
01.08.2016: Censored - He A -- 1/40
02.08.2016: Kuuralehto - He A -- 6/40
10.08.2016: Heljävirta - He A -- 3/40
12.08.2016: Heljävirta - He A -- 5/40
13.08.2016: Kuuralehto - He A -- 2/40
03.08.2016: Censored - He A -- 3/40
05.08.2016: Censored - He A -- 5/40
06.08.2016: Censored - He A -- 6/40
06.08.2016: Censored - He A -- 1/40
19.08.2016: Heljävirta - He A -- 1/40


ERJ:n esteratsastuskilpailut
41 sijoitusta / 7 voittoa

20.02.2016: Huvitus - 90cm -- 3/40
25.02.2016: Huvitus - 90cm -- 2/40
28.02.2016: Huvitus - 90cm -- 4/40
03.03.2016: Huvitus - 90cm -- 1/40
23.06.2016: Bridgeroad - 90cm -- 7/50
30.06.2016: Metsovaara - 90cm -- 3/40
03.07.2016: Kuuralehto - 90cm -- 3/40
04.07.2016: Metsovaara - 90cm -- 2/40
05.07.2016: Metsovaara - 90cm -- 4/40
05.07.2016: Metsovaara - 90cm -- 3/40
07.07.2016: Metsovaara - 90cm -- 1/40
07.07.2016: Kuuralehto - 90cm -- 4/40
01.08.2016: Metsovaara - 90cm -- 3/40
02.08.2016: Metsovaara - 90cm -- 6/40
03.08.2016: Metsovaara - 90cm -- 5/40
04.08.2016: Kuuralehto - 90cm -- 3/40
05.08.2016: Kuuralehto - 90cm -- 6/40
06.08.2016: Metsovaara - 90cm -- 5/40
08.08.2016: Kuuralehto - 90cm -- 3/40
09.08.2016: Kuuralehto - 90cm -- 4/40
10.08.2016: Metsovaara - 90cm -- 2/40
10.08.2016: Kuuralehto - 90cm -- 3/40
11.08.2016: Heljävirta - 90cm -- 3/40
14.08.2016: Heljävirta - 90cm -- 3/40
15.08.2016: Heljävirta - 90cm -- 2/40
25.12.2016: Tuulenpesä - 90cm -- 1/30
25.12.2016: Tuulenpesä - 90cm -- 3/30
15.02.2017: Ventos - 90cm -- 1/30
16.02.2017: Metsovaara - 90cm -- 2/40
16.02.2017: Ventos - 90cm -- 5/30
19.02.2017: Metsovaara - 90cm -- 2/40
20.02.2017: Ventos - 90cm -- 1/30
02.06.2017: Turmeltaja - 90cm -- 2/30
03.06.2017: Turmeltaja - 90cm -- 4/30
08.06.2017: Turmeltaja - 90cm -- 1/30
09.06.2017: Turmeltaja - 90cm -- 2/30
10.06.2017: Turmeltaja - 90cm -- 5/30
12.06.2017: Turmeltaja - 90cm -- 2/30
15.06.2017: Turmeltaja - 90cm -- 2/30
17.06.2017: Turmeltaja - 90cm -- 1/30
20.06.2017: Turmeltaja - 90cm -- 2/30


KERJ:n kenttäratsastuskilpailut
45 sijoitusta / 10 voittoa / 3 cup-sijoitus

03.03.2016 - Hymni - helppo - 1/30
07.03.2016 - Hymni - helppo - 2/30
17.06.2016: Kuuralehto - helppo -- 2/34
18.06.2016: Kuuralehto - helppo -- 1/34
22.06.2016: Metsovaara - helppo -- 1/36
27.06.2016: Metsovaara - helppo -- 3/38
30.06.2016: KERJ-Cup -- helppo - 11/112
03.07.2016: Rhaegal Stud - helppo -- 4/20
07.07.2016: Koskimäki - helppo -- 2/30
14.07.2016: Metsovaara - helppo -- 4/40
17.07.2016: Metsovaara - helppo -- 2/40
07.08.2016: Mörkövaara - helppo -- 1/40
08.08.2016: Mörkövaara - helppo -- 5/40
30.08.2016 - KERJ-Cup - helppo - 4/125
02.09.2016 - Ros Cirein - helppo - 5/37
03.09.2016 - Ros Cirein - helppo - 1/37
03.09.2016 - Turmeltaja - helppo - 3/40
05.09.2016 - Ros Cirein - helppo - 3/37
07.09.2016 - Kuuralehto - helppo - 5/28
11.09.2016 - Ros Cirein - helppo - 4/37
12.09.2016 - Kuuralehto - helppo - 1/28
20.09.2016 - Kuuralehto - helppo - 2/28
12.02.2017: Cadogan - helppo -- 2/40
17.02.2017: Cadogan - helppo -- 3/40
20.02.2017: Cadogan - helppo -- 6/40
20.02.2017: Ventos - helppo -- 4/30
26.02.2017: Ventos - helppo -- 5/30
28.02.2017: Cadogan - helppo -- 4/40
03.03.2017: Hukkapuro - helppo -- 3/30
05.03.2017: Hukkapuro - helppo -- 1/30
09.03.2017: Hukkapuro - helppo -- 4/30
01.04.2017: Hukkapuro - helppo -- 3/30
03.04.2017: Hukkapuro - helppo -- 1/30
04.04.2017: Hukkapuro - helppo -- 5/30
19.04.2017: Wolf's SPH - helppo -- 1/30
21.04.2017: Wolf's SPH - helppo -- 1/30
18.06.2017: Cadogan - helppo -- 4/30
05.07.2017: Cadogan - helppo -- 5/30
06.07.2017: Cadogan - helppo -- 5/30
09.07.2017: Cadogan - helppo -- 2/30
10.07.2017: Cadogan - helppo -- 3/30
13.07.2017: Cadogan - helppo -- 5/30
18.07.2017: Cadogan - helppo -- 3/30
20.07.2017: Cadogan - helppo -- 5/30
30.08.2016: KERJ-Cup - helppo -- 4/125

♦ 19.09.2016: Eelinniemi - irtoSERT -- pt. Jannica
♦ 13.03.2017: Susiraja - MVA-SERT, BIS2 -- pt. Jannica
♦ 09.05.2017: Haavelaakso - irtoSERT -- pt. vaapu.
Champion- arvonimi myönnetty 6/2017

★ Suomenhevosten KTK 2/2017 - KTK-II -- 17+17+17+19=70p.

00.00.0000: Kouluvalmennus




© Huvitus 2017 | Otsikkokuvat © Sorel & Vibaja | Taustakuva © Pixabay | virtuaalitalli | a sim-game stable | virtuaalihevonen | a sim-game horse