Lumetar



♦ Virallinen nimiLumetar
♦ Syntynyt07.10.2015
♦ Ikä12-vuotias (ikääntyy satunnaisesti)
♦ RotuSuomenhevonen
♦ SukupuoliTamma
♦ Säkäkorkeus, väri152cm, tummanrautiaankimo
♦ PainotusYleispainotus
♦ KoulutustasoHe A / 80cm / harraste
♦ VH-tunnusVH16-018-2734
♦ OmistajaSorel (VRL-00884)
♦ Ex-omistajaKoistila
♦ KotitalliHuvitus (HUVI3969)
♦ Saavutukset

Lumetar on perusluonteeltaan sellainen melko peruskäsiteltävä hevonen, joka kuitenkin osaa näyttää hammasta ja kaviota, jos sitä kohdellaan epäreilusti. Erityisen tammamainen tai diivailija se ei ole, joten perusjärkevällä hevosmiestaidolla Lumettaren kanssa selviytyy paremmin kuin hyvin. Persous ruoalle tuntuu kulkevan suvussa, eikä poikkeusta tee myöskään Lumetar vaan se haluaisi syödä paljon ja heti. Ruoka-aikana se onkin melkoinen öykkäri, luimii ja esittelee purukalustoaan karsinanaapureille eikä seinäkään säily täysin ilman potkuja. Hoitaessa tamma kannattaa laittaa kiinni, koska se saattaa hieman näykkiä, kun mahaa ja kylkiä harjataan, erityisesti jos sillä sattuu olemaan kiima. Se näykkii myös, jos satulavyön kiristää liian kovakouraisesti. Kaviota Lumettarelta ei yleensä tule, mutta se saattaa potkia takasillaan, mikäli sen takaa kuljetaan tai sen peräpäätä harjataan liian kovin ottein. Kun hevosta kohtelee reilusti ja asiallisesti sen kanssa ei ole mitään ongelmia, ilkeä hevonen Lumetar ei suinkaan ole. Taluttaessa tamma kulkee nätisti vierellä, vaikka saattaakin haluta syömään puskaan. Napakka ”ei” ja nykäisy narusta kuitenkin riittävät palauttamaan sen ruotuun.

Ratsunakaan Lumetar ei ole se ihan pienimpien lapsien tai uusimpien aloittelijoiden hevonen. Se liikkuu sopivan energisesti eteenpäin, joskin ilman kunnon ratsastusta se on etupainoinen kyntöaura, jonka voisi viedä pellolle eikä kukaan huomaisi eroa aitoon auraan. Tamman etuosa täytyykin saada kevenemään ja nousemaan ratsastamalla sitä. Lumetar vastaa apuihin oikein hyvin, se ei tee töitä todellakaan yksin ja ottaa herneen sievään nenäänsä, jos sitä potkitaan tai kiskotaan ohjista. Avut saavat kyllä olla napakoita ja voi tammaa hieman näpsäyttää kannuksella tai ottaa terävämmin ohjasta, mikäli se ei reagoi pienempiin apuihin. Pääasiassa Lumetar kuitenkin tekee töitä hyvin, kun siltä vain jämäkästi pyytää, eikä se yhtään pöllömpi kouluratsu, kun se etuosa vain lähtee nousemaan. Esteillä tamma on hieman kuumuvaa sorttia, se ei juuri kiellä ja on aika hyvä siinä hommassa. Se on varma suorittaja, mutta ratsastajan tulee pitää huolta hyppyjen paikoista ja siitä, ettei Lumetar pääse kiihdyttelemään liikaa esteiden välillä, sillä sitä se tekee mielellään.

Lumetar lastautuu hyvin vain, jos trailerissa odottaa ruokaa – silloin se kävelee sisälle kuin ei olisi elämässään mitään muuta tehnyt. Ilman heinäverkkoa tamma juurtuu lastaussillalle välittämättä liinoista tai mistään kommervenkeistä, joita ihmisillä on. Sille kannattaa myös varata tarpeeksi heinää matkalle, jos se loppuu kesken, sen kyllä kuulee naapuripitäjäkin. Ulos traikusta Lumetar tulee kuitenkin rauhassa. Kilpailupaikat eivät Lumetarta paljoa hetkauta, se toimii kuten kotonakin ja hyvin ratsastettuna tamma napsii oman osuutensa ruusukkeista! (c. susiraja)


i. Koistilan Karma
sh, rtkm, 151cm
KRJ-I, ERJ-II, KERJ-II, SLA-I, YLA1
ii. Karmava
sh, rtkm, 150cm
KTK-III
iii. Karman Petturi evm
iie. Reen Kaisla evm
ie. Lasisiipi
sh, trtkm, 152cm
SLA-II
iei. Velhon Vire evm
iee. Surusiipi evm
e. Lumeni
sh, trtkm, 150cm
ei. PP. Paroni
sph, prt, 145cm
VIR MVA Ch, KTK-III
eii. Taika-Hinku evm
eie. PP. Kruunatar evm
ee. Luminna
sh, vrt, 152cm
KTK-III
eei. Nevelä evm
eee. Lumennon evm


o. Huvin Lumikalvaus s. 08.01.2018 isä. Kalvia om. Serena

KRJ:n kouluratsastuskilpailut
42 sijoitusta / 8 voittoa

06.03.2017: Latokartano - He A -- 1/30
07.03.2017: Latokartano - He A -- 4/30
07.03.2017: Eelinniemi - He A -- 2/30
07.03.2017: Latokartano - He A -- 1/30
08.03.2017: KK Sitruuna - He A -- 5/30
08.03.2017: KK Sitruuna - He A -- 4/30
09.03.2017: Latokartano - He A -- 3/30
10.03.2017: Latokartano - He A -- 1/30
11.03.2017: Ketunpolku - He A -- 1/30
11.03.2017: Latokartano - He A -- 3/30
11.03.2017: Latokartano - He A -- 4/30
11.03.2017: KK Sitruuna - He A -- 3/30
12.03.2017: Kilpailukeskus Stewart - He A -- 10/100
12.03.2017: Ketunpolku - He A -- 5/30
12.03.2017: Ketunpolku - He A -- 4/30
12.03.2017: Eelinniemi - He A -- 6/30
12.03.2017: Eelinniemi - He A -- 1/30
12.03.2017: Latokartano - He A -- 4/30
13.03.2017: Viisikko - He A -- 1/30
14.03.2017: Ventos - He A -- 5/40
14.03.2017: Latokartano - He A -- 3/30
15.03.2017: Viisikko - He A -- 3/30
15.03.2017: Eelinniemi - He A -- 3/100
16.03.2017: Ventos - He A -- 6/40
18.03.2017: Ventos - He A -- 4/40
19.03.2017: Teilikorpi - He A -- 3/40
19.03.2017: Eelinniemi - He A -- 3/100
20.03.2017: Teilikorpi - He A -- 4/40
21.03.2017: Kilpailukeskus Stewart - He A -- 4/30
21.03.2017: Teilikorpi - He A -- 2/40
23.03.2017: Mörkövaara - He A -- 2/30
23.03.2017: Teilikorpi - He A -- 3/40
24.03.2017: Teilikorpi - He A -- 3/40
24.03.2017: Teilikorpi - He A -- 4/40
25.03.2017: Teilikorpi - He A -- 1/40
27.03.2017: Teilikorpi - He A -- 2/40
28.03.2017: Mörkövaara - He A -- 2/30
06.04.2017: Mörkövaara - He A -- 4/30
09.04.2017: Fiktio - He A -- 2/40
10.04.2017: Mörkövaara - He A -- 4/30
12.04.2017: Mörkövaara - He A -- 2/30
14.04.2017: Mörkövaara - He A -- 1/30



ERJ:n esteratsastuskilpailut
17 sijoitusta / 7 voittoa / 1 cup-sijoitus

31.10.2016: ERJ-cup - 40cm -- 4/49
01.05.2017: Koistila - 80cm -- 1/30
02.05.2017: Koistila - 80cm -- 1/30
03.05.2017: Koistila - 80cm -- 5/30
07.05.2017: Koistila - 80cm -- 4/30
08.05.2017: Koistila - 80cm -- 4/30
10.05.2017: Koistila - 80cm -- 1/30
12.05.2017: Koistila - 80cm -- 5/30
13.05.2017: Koistila - 80cm -- 2/30
12.06.2017: Cadogan ponies - 80cm -- 1/30
15.06.2017: Cadogan ponies - 80cm -- 4/30
21.06.2017: Cadogan ponies - 80cm -- 4/30
22.06.2017: Cadogan ponies - 80cm -- 5/30
23.06.2017: Cadogan ponies - 80cm -- 1/30
26.06.2017: Cadogan ponies - 80cm -- 3/30
27.06.2017: Cadogan ponies - 80cm -- 1/30
29.06.2017: Cadogan ponies - 80cm -- 1/30



KERJ:n kenttäratsastuskilpailut
22 sijoitusta / 7 voittoa

22.02.2017: Littleness - harraste -- 4/18
27.02.2017: Littleness - harraste -- 4/18
06.03.2017: Hengenvaara - harraste -- 1/21
25.03.2017: Hengenvaara - harraste -- 1/21
26.03.2017: Viisikko - harraste -- 2/13
28.03.2017: Viisikko - harraste -- 2/13
02.04.2017: Metsovaara - harraste -- 4/17
06.04.2017: Mörkövaara - harraste -- 3/11
07.04.2017: Mörkövaara - harraste -- 3/11
08.04.2017: Mörkövaara - harraste -- 1/11
11.04.2017: Mörkövaara - harraste -- 3/11
14.04.2017: Mörkövaara - harraste -- 2/11
18.04.2017: Mörkövaara - harraste -- 2/11
20.04.2017: Mörkövaara - harraste -- 1/11
23.04.2017: Mörkövaara - harraste -- 1/11
24.04.2017: Mörkövaara - harraste -- 1/11
11.09.2017: Riekontorppa - tutustumis -- 2/24
12.09.2017: Riekontorppa - tutustumis -- 1/24
18.09.2017: Kototalli - tutustumis -- 2/22
24.09.2017: Myyränkolo - harraste -- 5/30
27.09.2017: Myyränkolo - harraste -- 5/30
28.09.2017: Myyränkolo - harraste -- 5/30


♦ -
★ -

Päiväkirjamerkintä - kirjoittanut Sorel
Koistila oli pienentämässä toimintaansa ja minähän olin heti kärppänä paikalla apajilla. Tiesin, että sieltä löytyisi aivan super hienoja hevosia, jotka varmasti sopivat tänne. Olin kyllä luvannut tallitytöille, että tänä vuonna ei enään yhtään uutta hevosta, mutta pakkohan se on! Tutustuin rauhassa myytäviin, puntaroin tulevaisuuden suunnitelmia ja jalostuskuvioita, kunnes tein tarjouksen. Ei mennyt kauaa, kuin lähes kaikki toivomani hevoset saivat luvan lähteä Huvitukseen! Voi tätä ilon ja onnen päivää, vaikka on harmi, että hyvä kasvattaja vähentää hevosiaan. Sovimme hevosten tuomisen viikonlopulle, joten valmistelut oli aloitettava välittömästi!

Viikko hurahti kuin lintu tuulessa, melkein tuli kiire tehdä kaikki asiat valmiiksi. Kuusi hienoa suomenhevosta oli tänään tulossa ja karsinat olivat valmiita, vain vedet puuttuivat muutamasta karsinasta. Pihalta kuului koiran haukuntaa ja auton ääniä, vihdoin ne tulivat! Lähdimme porukalla pihalle hevosautoa vastaan ja vinkkaamaan ajaa tallin etuovelle. Hevosautoa kuljetti itse Koistilan omistaja, minun vanha tuttuni. Päivittelimme kuulumisia tovin, ennen kuin aloitimme urakan. Autosta ei kuulunut mitään ääniä, kaikki olivat aivan hiljaa. Avasimme takaoven ja edessä seisoi punarautias ori, joka yritti kurkkia väliseinän etuaukosta ulos. Puhuin hiljaa ja annoin orin haistaa kämmentäni. Hiljalleen auton asukkaat alkoivat vaikuttaa eläväisemmiltä. Orit oli sijoitettu ensimmäisiksi, joten aloitimme siitä. Oritalliin täytyi kävellä pihan poikki, matkalla oli tarhoja, joissa asusti muita orejamme. Tämä tulee olemaan varsinainen testi, heti kättelyssä.

Avasimme ensimmäisen väliseinän ja siirrtyi punarautiaan orien viereen irroittamaan riimun-narua. Heinä oli ainakin maistunut, kun heinäverkko oli melkein tyhjä. Irti oli ja nyt varovasti rappia alas. Ori asteli rauhallisesti autosta alas ja pysähtyi pää korkealla maisemia tähystellen. Läheisen tarhan vanhempi ori Viljami hirnahti uudelle tulokkaalle. Se ei paljon korvaansa liikauttanut vaan lähti kävelemään rauhallisesti kohti tallia. Sinna oli valmis ottamaan seuraavan orin autosta pois. Orit olivat varsin hyväkäytöksisiä ja rauhallisia! Se jopa ihmetytti minua. Tallin vanhemmat orit omissa tarhoissaan riehui ja kiljahteli tulokkaille, mutta tulokkaat vaan katselivat ja osa murahti vähän jotain takaisin.

Oli tammojen vuoro astua ulos uuteen kotiin. Autossa meitä odotti kolme neitokaista, joista joku kaaputti jalallaan hermostuneesti lattiaa. Ensimmäisenä oli kimon värinen, erittäin herttaisen näköinen neiti vuorossa. Avasin väliseinän ja buf! Hevonen lähti sellaisella ryminällä autosta ettei minulla jäänyt mitään mahdollisuutta ehtiä reagoimaan tilanteeseen. Minä makasin rähmälläni kuljetusauton lattialla ja katselin, kun Sinna juoksi kimon perässä pihalla. Sopivasti tamma kurvasi oritalliin, jonka ovet olivat auki. Meteli oli varsin kova, kun tamma pääsi sinne aiheuttamaan hämmennystä. Sinna talutti kimoa takaisin, joka askelsi levottomasti Sinnan vierellä. Minun ei käynyt kuinkaan, joten otin seuraavaa asiakasta autosta ulos. Loput kaksi olivat myös varsin hermostuneen tuntuisia mutta saimme kaikki turvallisesti omiin karsinoihin.

Iltatallissa oli pitkästä aikaa kamalan kova meteli. Jokapuolella kuului jotain kopinaa tai pauketta. Oliko uudet tammat aiheuttanut näin paljon hämmennystä muissa hevosissa vai mistä tämä voi johtua. Oritallissa oli kyllä rauhallista, mitä nyt perus mörinät ja örinät kuului. Ruokinta sujui hyvin, eikä kommelluksia enään sattunut. Tallikissa Misti meinasi, ettei halua lähteä loimien päältä makoilemasta, mihin se oli tehnyt itselleen lämpöisen paikan. Oli hiljaista, kaikki muut olivat jo lähteneet kotiin. Seisoin yksin hämärässä tallissa ja kuuntelin hevosten tyytyväistä heinän rouskuttamista. Ajatukset virtasitvat vuolaasti mielessäni, olinko minä aivan hullu, tällainen hevosmäärä ja jumalaton työtaakka. Meillä oli niin hyvä tiimi täällä, että usko on kova, että kyllä me pärjäämme!


   



© Huvitus 2017 | Otsikkokuvat © Sorel & Vibaja | Taustakuva © Pixabay | virtuaalitalli | a sim-game stable | virtuaalihevonen | a sim-game horse