Viiman Melda



♦ Virallinen nimiViiman Melda
♦ Syntynyt01.06.2011
♦ Ikä17-vuotias (ikääntyy satunnaisesti)
♦ RotuSuomenhevonen
♦ SukupuoliTamma
♦ Säkäkorkeus, väri153cm, punarautias
♦ PainotusEstepainotus
♦ Koulutustaso100cm
♦ VH-tunnusVH12-018-0042
♦ OmistajaSorel (VRL-00884)
♦ Ex-omistajaViivuska
♦ KotitalliHuvitus (HUVI3969)
♦ SaavutuksetERJ-I, SLA-II


Melda saapui Huvitukseen vuotiaana tutulta tallilta, jonka kanssa olemme aikaisemmin tehneet paljonkin yhteistyötä. He päättivät astuttaa heidän pitkäaikaisen siitostammansa menestyneellä esteorilla. Kävimme katsomassa muutaman viikon ikäistä varsaa ja ihastuin tähän kaunokaiseen, joten varasin tämän meille. Melda oli nuorena todella pirteä ja menevä pakkaus. Saimme usein juosta varsan perässä, joka osasi karkaamisen jalon taidon tarhastaan. Tamman seikkailut päätyivät kuitenkin aina hyvin ja oma kuntomme pääsi kohotukselle. Melda on erittäin ihmisrakas mutta samalla myös todellinen ketkuilija.

Tallin kahlekuningattareksi kutsuttu tamma osaa todellakin vapauttaa itsensä vaikka mistä. Karsinan ovea ei saa jättää hetkeksikään auki tai muuten saadaan taas juosta Meldan perässä pitkin tallin pihaa. Tamma tulee kiltisti tarhasta portille pelkällä vihellyksellä. Melda viihtyy hyvin ihmisten seurassa ja nauttii huomion osoituksista. Varusteiden laitossa Melda saattaa innostua, koska nauttii työskentelystä. Tamma avaa hyvin suunsa kuolaimia laittaessa. Eläinlääkäreitä tamma hiukan inhoaa, yleensä ne eivät tiedä mitään hyvää hänelle. Yleensä aina eläinlääkärin saapuessa tammalle on annettu rokotus tai muu vastaava ja Melda on oppinut haistamaan eläinlääkärien hajun ja tietää silloin mitä on edessä. Melda vetäytyy karsinan taaimmaiseen nurkkaan murjottamaan jo valmiiksi. Muuten Melda on erittäin upea pakkaus kaikinpuolin!

Ratsuna Melda on virkeä ja menevä, välillä turhankin menevä. Meldaa tulee pidätellä puolipidätteillä, koska jos tamman antaa kiitää kuin hurjapää kentällä, siitä ei varmasti seuraa mitään järkevää. Mikäli näin pääsee tapahtumaan esteillä, tamma loikkaa pienetkin esteet kuin vesiesteen. Ratsastajalla ei varmasti ole mukavaa selässä. Meldan kanssa on pysyttävä tiukkana ja tiedettävä mitä on tekemässä. Siksi tamma vaatii itselleen osaavan ja taitavan ratsastajan. Maltilla ja selvillä avuilla ja istunnalla pärjää jo erinomaisesti.

Koulua Melda kulkee nätisti mutta tamman mielenkiinto ei kestä kovinkaan haastaviin liikkeisiin. Estepainotteiset juuret ovat tuoneet tammalle hyvän hyppytekniikan joten sitä tulee hyödyntää kilpailuita ajatellen. Kouluratsastus saa jäädä tallin omalle kentälle. Maastossa Melda on kokoajan skarppina ympäristön tapahtumista ja onkin maastossa hiukan herkkä. Yllättävät rätinät ja kovat äänet saavat tamman usein säpsähtämään. Isoilla pelloilla on usein mukavaa päästä painamaan niin lujaa kuin hevosella vain pääsee, mutta tämä ei kannata Meldan kohdalla. Melda kuumenee herkästi ja kun vauhti on äärimmillään, voi ratsastajalla olla suuriakin ongelmia tamman pidättelyssä.

Melda laiduntaa muiden tammojen seurassa hyvässä sovussa. Usein kuitenkin kun näkee tammojen kirmaavan ja pukittelevan laitumella, voi hyvin arvata että taas Melda kovalla vaivalla saanut muutkin kaverit liikkeelle. Melda on luonteeltaan sellainen joka kaipaa elämäänsä vauhtia ja kipinää, siksi se yllyttää muita tammoja riehumis leikkeihin.


i. Manueli evm
sh, prt, 155cm
ii. Lampertti evm
sh, prt, 157cm
iii. Leevertti evm
iie. Laertta evm
ie. Lumikirsikka evm
sh, prt, 157cm
iei. Huurre Poju evm
iee. Kermis evm
e. Viiman Keisha evm
sh, prn, 151cm
ei. Jupiter evm
sh, tprn, 151cm
eii. Jurva-Jussi evm
eie. Tulina evm
ee. Jirina evm
sh, prt, 155cm
eei. Helmen Ykä evm
eee. Koivun Justiina evm


i. Manueli: Tämä upea punarautias tukkajumala hurmaa näyttävällä ja vähän massiivisella ulkokuorellaan varmasti kaikki. Luonteessakaan ei ole pahaa sanottavaa, koska hevonen omaa herrasmiehen eleet ja osaa käytöstavat monissa tilanteissa. Manueli on pärjännyt erinomaisesti estekilpailuissa, voittaen muutaman suuremman maineen estekilpailun. Manueli muutama vuosi aikaisemmin todella tuttu näky näyttelyissä. Hevosta ihailtiin ja sen ulkokuori sai paljon kehuja. Ei ori turhaan kantakirjattu I-palkinnolle!

ii. Lampertti: On kilpaillut rataesteitä 110cm luokkia sekä maastoesteitä helpoissa luokissa. Hevonen on todella menevä ja osittain haastava ratsastettava. Lampertti on omistajansa harrasteratsu, joka on astunut muutaman tamman. Jokainen orin jälkeläinen, on perinyt isänsä valkoisen piirron päähänsä. Rakenteeltaan varsat eivät ole sporttimallia, vaan perus suomenhevosen alkuperäinen jykevyys on havaittavissa. Luonteeltaan omapäinen kovistelija, joka ei kuulu hoitajien suosikki hevoseksi.

iii. Leevertti: Suosittu jalostusori aikoinaan, kunnes hevonen vaihtoi omistajaa, joka vei hevosensa Englantiin. Siellä ei pahemmin ollut jalostuskäyttöä orille. Leevertillä kilpailtiin helppoa B:tä sekä rataesteitä 90cm luokissa. Mitään kummempia voittoja ja menestystä ei tullut, mutta kantakirjasta napsahti II-palkinto, joka herätti tammojen omistajien mielenkiinnon. Leevertti on astunut noin viitisenkymmentä tammaa.

iie. Laertta: Alkujaan tarkoitettiin juoksijan rooliin, mutta hyvin pian todettiin, että hevosesta tule juoksijaa. Tammalta puuttui tarvittava kipinä, kiritys into ja jatkuva laukka herkkyys aiheutti harmaita hiuksia. Laertta myytiin 5-vuotiaana ratsastuskouluun, jossa se oli aluksi vain ratsuopissa. Lopulta tammasta saatiin kuorittua oikein mukava ratsu ja Laertta pääsi ratsastuskoulun viralliseksi tuntihevoseksi. Luonteeltaan Laertta oli säyseä, rauhallinen ja huomiota rakastava. Laertta teki tuntiratsun tehtäviä 10-vuotiaaksi, kunnes sen pitkäaikainen vuokraaja osti hevosen ja kilpaili sillä muutamissa este- ja koulukilpailuissa. Tamma varsoi orivarsan ja vuosi tästä, tamma menehtyi hinkuyskään.

ie. Lumikirsikka: Punarautias kooltaan tammaksi ehkä vähän massiivinen, on elänyt elämänsä pienellä maalaistallilla muutaman muun suomenhevosen seurassa. Mitään ihmeellistä ei tamman kanssa ole tehty, mutta vanhemmalla iällä se varsoi kolme kertaa. Lumikirsikka on luonteeltaan erittäin kiltti ja rauhallinen. Hevosella ratsastettiin pääasiassa maastossa, satulakin oli kunnon lännensatula ja matkat olivat välillä todella pitkiä.

iei. Huurre Poju: Nuorikko villivarsa, jonka taival päättyi aivan liian nopeasti. Huurre Poju oli kilpaillut aktiivisesti metrin rataesteitä ja menestystä oli tullut jo jonkin verran. Hevonen oli parhaassa iässään, kunnes ori teloi itsensä kesällä isolla laitumella. Hevonen suorastaan keihästi itsensä. Kukaan ei tiedä, miten kaikki oli oikeasti tapahtunut, mutta pitkä keppi oli lävistänyt todella syvälle hevosen nivusesta läpi. Eläinlääkäri lopetti hevosen laitumelle. Huurre Poju oli kuuma nimi juuri tällä hetkellä ja ori kerkesi astua kolme tammaa. Tilanne oli järkyttävä ja äärimmäisen surullinen. Potentiaalinen kilparatsu lähti aivan liian aikaisin. Luonteelta ori oli kovapäinen, tuittupää ja hoitajiltaan hermoja vaativa tapaus.

iee. Kermis: Erittäin taitava ja osaava, monipuolinen kilparatsu esteillä, koulussa ja kenttäratsastuksessa. Kermis on luonteeltaan miellyttävä, kiltti ja rauhallinen. Se ei tiedä, mitä on stressi. Hevosautoon tamma kävelee kuin vanha tekijä, eikä uudet asiat ja tilanteet aiheuta siinä mitään reaktiota. Hevosella on kilpailtu seurakilpailuissa 80cm rataesteitä ja koulua helppo A:ta. Kermis on rakenteeltaan todella miellyttävä ja liikkeet ovat näyttävät ja irtonaiset. Tamma on kantakirjattu III-palkinnolle ja näyttelyistä muutenkin on tullut kalastettua sertejä. Erittäin näyttävä ja upea pakkaus kaikinpuolin.

----------------------

e. Viiman Keisha: Punaruunikko monitoimi hevonen, joka teki vaikuttavan uran esteratsuna metrin luokissa. Tammalla kilpailtiin maineikkaissakin kilpailuissa ja erilaisissa tapahtumissa, tamma oli esillä. Erittäin miellyttävän luonteen omaava Viiman Keisha oli arvostettu hevonen pääkaupunkiseudulla. Sen ratsastaja valmentautui ahkerasti parhailla mahdollisilla valmentajilla, hänellä ei todellakaan ollut pulaa rahasta ja sen näki. Viiman Keisha on pidetty kuin kukkaa kämmenellä, on hierojat, vesijuoksut, kävelykoneet ja ties mitä nykyajan tekniikan laitteita. Nykyään Viiman Keisha on kuitenkin jo 17-vuotias ja nauttii eläkepäivistä pienellä tallilla, samaisen omistajan omistuksessa kylläkin. Tamma on varsonut neljä ihanaa varsaa. Viiman Keisha ei ollut mikään helppo ratsastettava. Hevonen vaati vakaan käden, tasapainoisen ratsastajan ja huolellisen alkuverkan ennen suorituksia.

ei. Jupiter: Pienen yksityistallin rento asukas, joka on kilpaillut satunnaisesti kesäkaudella muutamia esteluokkia 110cm radoilla. Jupiter on rauhallinen herrasmies, sitä se ei ollut nuorempana. Kovapäisyyden ja tammoista sekoomisien takia ori ruunattiin myöhemmin. Hevonen muuttui täysin! Muutamia tammoja se kerkesi astua ja kuuleman perusteella, varsat ovat yllättävän rauhallisia ja nöyriä, vaikka isä oli varsinainen ruutipommi. Jupiter on väritykseltään tummanpunaruunikko, joka omaa upean ja tuuhean harjan sekä läsin. Tämä hevonen miellyttää kyllä monien silmää, harmi vain, kun on ruunattu kaveri.

eii. Jurva-Jussi: Suuren ratsastuskoulun tuntiratsu, joka on myös ruunattu aikanaan. Orina ollessaan hevosella kilpailtiin helppo B- luokissa ja rataesteitä 80cm- luokissa. Luonteeltaan Jurva-Jussi on kuuliainen, rauhallinen ja kiltti. Selkään voi nousta kokenut konkari tai aivan pieni lapsi. Jurva-Jussi on maastovarma ja peloton yksilö, sen kanssa voi touhuta mitä tahansa ja missä tahansa. Huoleton kaveri. Jurva-Jussi lopetettiin 27-vuotiaana jalkavaivojen takia.

eie. Tulina: Tämän tamman taival elämään ei ollut helppo ja yksinkertainen. Sen emä menehtyi synnytyksessä ja vain minuuteista oli kiinni, ettei varsakin menehtynyt tukehtumiseen. Varsa vietti muutaman ensimmäisen päivän tehohoidossa klinikalla ja hetkittäin tilanne näytti siltä, ettei varsa selviäisi. Tulina oli kuitenkin taistelija ja varsa virkosi ja voimistui. Tammasta kasvoi todella upea rakenteinen ja hyvä luonteinen hevonen. Tulina on kantakirjattu I-palkinnolle ja varsoja tamma on jättänyt kuusi. Tulinalla kilpailtiin 120cm rataesteitä hyvällä menestyksellä. Hevosella oli hyvät suuret liikkeet ja hyvä hyppytekniikka.

ee. Jirina: Oli tarkoitettu omistajansa tyttären kilparatsuksi ja olikin sitä hetken, kunnes vasen takajalka alkoi vaivata hevosta. Se kuvattiin ja tulokset eivät olleet varsin hyvät. Jirinalla olisi ollut kyllä potentiaalia ja osaamista esteratsuksi, mutta tamma jouduttiin myymään pullaponiksi perheelle. Siellä tammalla ratsastettiin satunnaisesti pellolla tai maastossa. Jirina varsoi yhden varsan eläkeikäisenä. Jirina oli hempeä luonteeltaan ja rakenteeltaan pitkärunkoinen ja sporttinen.

eei. Helmen Ykä: Tunnettu yleisratsu ja opetusmestari. Väriltään punarautias läsipää on vaikuttanut monen nuoren ratsastajan tulevaisuuden suunnitelmiin, nimittäin esteratsastajan työtehtäviin. Ori on miellyttävä ratsastaa, helppo hallita ja sen hyppytekniikka on ihanteellista. Ori työskentelee mielellään ja sen näkee siitä. Hevosella on kilpailtu helppo A- luokissa, rataesteitä 90cm luokissa sekä kenttäkilpailuissa tutustumisluokista löytyy muutama sijoitus. Lisäksi ori on toimiva peli myös ajokärryjen sekä valjakon edessä. Helmen Ykä on ollut suosittu ori lapissa ja jälkeläisiä löytyy noin sata kappaletta.

eei. Koivun Justiina: Vaaleanrautias liinaharja on herkkä luonteinen sähikäinen. Omistajansa tietää kyllä hevosen tempaukset, mutta uusille tuttavuuksille Justiina ei ole paras mahdollinen kaveri. Taidoiltaan Koivun Justiina on keskikastia ja sijoituksia on tullut rataesteillä 90cm luokissa sekä koulussa helppo B:ssä. Koivun Justiina on varsonut vain yhden varsan. Sen omistaja muutti Ruotsiin ja vei hevosen mukanaan. Siellä tamma jäi vain pihakoristeeksi muutaman pikkuponin lisäksi.


sh t. Huvin Melina s. 02.07.2012 isä. Viiman Eeka om. Yogi
sh t. Huvin Melinda s. 11.09.2012 isä. Kahlitun Savumerkki om. Sorel KTK-III, SV-I, EV-I
sh o. Huvin Merkkari s. 20.03.2013 isä. Toorin Husaus om. Kemiina
sh o. Huvin Manuel s. 21.07.2013 isä. Aslakki om. Sorel
sh t. Huvin Mella s. 01.01.2016 isä. Pikku Loisto om. Siuri SV-I
sh t. Huvin Mammanmussukka s. 02.02.2016 isä. Taureeni om. Oona
sh o. Huvin Meritähti s. 04.01.2017 isä. Kesän Pölypoika om. Pirunkorpi

ERJ:n esteratsastuskilpailut
46 sijoitusta / 11 voittoa / 2 cup-sijoitusta

30.11.2011: ERJ-Cup - 100cm -- 1/89
07.12.2011: Hex Sporthorses - 100cm -- 2/50
15.12.2011: Stonebridge - 100cm -- 4/100
20.12.2011: Krumelur Ponies - 90cm -- 1/44
18.01.2012: Awel y Mor - 100cm -- 1/50
19.01.2012: Hex Sporthorses - 100cm -- 4/50
27.01.2012: Koston Sh - 90cm -- 3/50
27.01.2012: Katvusto - 90cm -- 7/50
28.01.2012: Rhonwen - 90cm -- 6/40
29.01.2012: Koston Sh - 90cm -- 1/50
30.01.2012: Koston Sh - 90cm -- 6/50
30.01.2012: Katvusto - 90cm -- 5/50
31.01.2012: Koston Sh - 90cm -- 1/50
31.01.2012: Rhonwen - 90cm -- 6/40
31.01.2012: ERJ Cup - 90cm -- 1/101
01.02.2012: Rhonwen - 100cm -- 6/40
01.02.2012: Moondance - 100cm -- 4/50
03.02.2012: Moondance - 100cm -- 1/50
04.02.2012: Lumivuo - 100cm -- 6/50
15.02.2012: Malkamäki - 90cm -- 7/50
16.02.2012: Rhonwen - 90cm -- 5/40
17.02.2012: VSHK - 90cm -- 3/35
17.02.2012: VSHK - 90cm -- 1/25
18.02.2012: Malkamäki - 90cm -- 1/50
18.02.2012: VSHK - 90cm -- 1/25
20.02.2012: VSHK - 90cm -- 5/28
22.02.2012: Cheval Delamer - 90cm -- 4/50
23.02.2012: Zuruck - 90cm -- 3/50
24.02.2012: Cheval Delamer - 90cm -- 4/50
29.02.2012: Rhonwen - 90cm -- 6/40
16.03.2012: K Kard - 100cm -- 2/100
21.03.2012: Arcadia - 90cm -- 4/60
22.03.2012: Rhonwen - 90cm -- 5/40
23.03.2012: Rhonwen - 90cm -- 4/40
23.03.2012: Yaneva - 90cm -- 4/70
31.03.2012: Koston Sh - 90cm -- 5/50
02.04.2012: Rhonwen - 100cm -- 4/40
06.04.2012: Rhonwen - 100cm -- 1/40
09.04.2012: Rhonwen - 100cm -- 6/40
11.04.2012: Rhonwen - 100cm -- 3/40
12.04.2012: Rhonwen - 100cm -- 6/40
28.04.2012: Kadotetut Sh - 90cm -- 4/60
24.07.2012: Hiprakka - 100cm -- 4/40
05.08.2012: Lai'e Welsh - 100cm -- 4/40
06.08.2012: Lai'e Welsh - 100cm -- 4/40
07.08.2012: Hiprakka - 100cm -- 4/40

★ Sh laatuarvostelu 2/2017 - SLA-II -- 12(2-7-3)+19+18+20+6=75p.
★ ERJ:n laatuarvostelu 2/2017 - ERJ-I -- 6+42+20+20+15=103p.

25.07.2014: Estevalmennus
Kentän keskellä seisoi tuttu valmentajamme, Saila. Olin käynyt hänen valmennuksissaan jo vuosia. Hän oli aina rehellinen ja tarkka, melkein aina sain jotain kotiläksyksi valmennuksesta. Alkuun veryttelin Helviinan kevyesti ympyrällä kulkemalla kootulla ravilla ja tekemällä halkasijalla väistöjä. Vähitellen hevonen nöyrtyi ja Saila aloitti esteiden kokoamisen. Hän teki kolmois-sarjan, joka vaikutti hankalalta. Helviinassa riitti ruutia eikä välttämättä juuri tällainen sarja olisi paras vaihtoehto. Saila oli valmis ja lähdin liikkeelle. Istuin syvällä satulassa ohjat napakasti tuntumalla. Hevonen kulki lennokkaasti ja energia kumpusi minuun välittömästi. Vauhti oli liian kova ja lähestyminen esteelle tuli liian lähelle ja etujalat kolahtivat jo ensimmäisellä esteellä pudottaen puomin. Uusi yritys, lähestyminen parempi mutta vauhti oli liian kova. Yritin tehdä selkeitä pidätteitä ja saada hevosta rauhoitettua. Se ei ollut helpoin tehtävä. Helviina narskutteli kuolaimia ja puuskutti, valmennus oli yli puolenvälin. Kunnes lopulta saimme sarjan tehtyä puhtaasti, siirryimme puomeihin. Haimme hevosen malttia ja minun taitoani istua satulassa ja hallita hevosta muutenkin, kuin ohjaksilla. Helviinan into oli pilata tämänkin yksinkertaisen tehtävän, mutta sain hevosen lopulta hyvin hallintaani ja kaikki sujui mallikkaasti. Saila sai kovalla kädellä piiskata minua, jotta tämä valmennus onnistui. Ei selvästi ollut Helviinan paras päivä, ehkä muutaman päivän lepo laitumella toi liikaa paineita ja menohaluja. Saila kertoi minulle vielä lopuksi selkeitä ohjeita ja vinkkejä, kuinka saisin tammani paremmin hallintaani.


11.03.2014: Estevalmennus, valmentajana farga
Nostin viimeisen puomin kannattimilleen ja kutsuin Sorelin ja suokkitamma Meldan tutustumaan järjestelemääni esterataan. Radalla oli kuusitoista estettä, kaksi sarjaa ja loput oksereita tai pystyesteitä. Rata ei itsessään ollut mitenkään erikoisen vaativa, vaikka pitkä olikin. Olimme päättäneet tänään pureutua suokkitamman hyppytekniikkaan, joten esteitä löytyi aina 90-senttisestä pystystä 115-senttiseen okseriin. Näyttävä tamma nosti kepeästi pyynnöstä laukan, ja näytti painavan kädelle. Menohaluja siis piisasi. Nyt oli hyvä ennen rataa saada tamma herkistymään avuille, joten ratsukko tuli pienelle ympyrälle. Siinä ratsukko teki taivutuksia, asetuksia, pieniä väistöjä ja pysähdyksiä. Hiljalleen Melda alkoi taipumaan ratsastajansa tahtoon. Ohjasin ratsukon laukkaamaan pääty-ympyrälle ja kaartamaan sieltä ensimmäiselle esteelle. Tamman hyppytekniikka oli ensimmäisellä esteellä varsin korrekti, se kokosi itsensä hyvin eikä yrittänytkään hyppiä liian kaukaa. Toiselle esteelle Sorel ohjasi Meldan huonossa kulmassa, jolloin yritteliäs tamma pudotti yhden puomin. Ohjeistin Sorelia ratsastamaan Meldan pitkässä kaaressa toiselle esteelle, jotta pudotuksilta vältyttäisiin. Sarjalla tamma hätäili hiukan ja keilasi viimeisen esteen kumoon. Loput esteet toimivat varsin mainiosti, kunhan ratsukko muisti käyttää oikeita teitä ja Sorel muisti antaa Meldalle tilaa hypätä. Lisäksi olisi hyvä muistaa ratsastaa hevosella avut läpi ennen suoritusta. Melda on selvästi todella potentiaalinen ja taitava esteratsu, joka tarvii paljon apua ja tukea ratsastajaltaan. Vielä riittää treenattavaa mutta kyllä teistä vielä hyvä tulee!


15.08.2013: Estevalmennus, valmentajana dani
Viimeinen estevalmennuksemme olikin sitten todellinen rääkki ja rutistus ratsukolle. Alkutunnista tsekattiin, että viime kertojen opit olivat vielä muistissa - annoit Meldalle pelivaraa nostaa nenäänsä hieman ylemmäs, jolloin se sai takajalkansa paremmin alleen, mikä hypätessä onkin fiksua. Enää ei tarvinnut nyhvätä kouluvääntöä tehtäväkaupalla, vaan ratsukkona olitte tiivis ja yhteen hiileen puhaltava paketti. Melda oli hyvin avuilla ja suoristamiset tunnuit sisäistäneen viime kerralta hyvin.

Siispä siirryimme sarjaesteille ja jumpille. Alussa esteet olivat vielä pieniä ja saitte keskittyä erityisesti väleihin - sovittiin tietyistä askeleista, joista ei saanut lipsua, ja tämä tuntui alkuun hankalalta. Vaikka olet tiiviisti hypyssä mukana, voi Meldaun antaa hieman enemmän luottoa ja tilaa, jolloin se pääsee luonnollisesti venyttämään askeltaan paremmin, eikä ravihipsutusta tai megaloikkia ennen esteitä tule. Kokeilimme innaria, jossa Melda kolautti pariinkin otteeseen puomeja. Tämä aiheutti pientä hermostuneisuutta hevosessa, joka viskaisi kerran takapuolensa ilmaan todella näyttävästi. Meldaa joutui hetken rauhoittelemaan, jotta keskittyminen saadaan samaan pisteeseen, kuin missä se olikin. Väsymystä tammassa ei vielä voinut olla, joten rakensin sarjan korkeudet uudelleen portaittain nousevaksi jättäen viimeisen matalammaksi. Reippaammalla ratsastuksella Meldan ominainen säpäkkyys tuli esiin ja tehtävä sujui lennokkaasti sekä hyvällä rytmillä. Tunti jatkui nopeatempoisena ja sen päätteeksi sekä kuski että humma olivat sopivasti hiessä! Valmentajana olin erittäin tyytyväinen ratsukon yhteistyöhön ja hevosen hyppytekniikkaan.


14.08.2013: Estevalmennus, valmentajana dani
Heti seuraavana päivänä jatkettiin tähtäysharjoituksilla ja vinoilla lähestymisillä, sillä ne saavat kuskin varmasti oikeasti skarpiksi! Tunnin aloitimme tällä kertaa nopeammin sujuneiden alkuverkkojen jälkeen ympyrällä, jossa tulitte alkuun kahta puomia (kello kuudessa ja kahdessatoista). Ympyrätyöskentely hillitsi hyvin Meldan kaasujalkaa, mutta kuski luotti siihen liikaa ja päästi sen liiaksi omilleen, mikä näkyi heti kiemurteluna ja epämääräisinä lähestymisinä, vaikka tamma oli nätisti asetettu. Vaikka Melda asettuu nätisti eikä sitä tarvitse pidätellä, ratsastusta ei saa lopettaa - tiiviisti pohkeet ympärillä pidettyinä on helpompi ohjata hevosta haluttua uraa, eikä puomille tulla kiemurrellen tai hypätä liian sivusta. Korotin puomit esteiksi ja askellaji vaihtui laukkaan. Aluksi pohkeet jäivät taas hieman tyhjiksi kyljiltä, mutta Sorel sai asian korjattua hienosti. Meldan nenä nousi ja saitte jopa reipastaa tahtia, jotta sovittu askelväli natsaisi ilman ylimääräisiä sipsutteluja.

Siitä siirryttiin vinoille linjoille pois ympyrältä. Kentällä oli kaksi suoraa sarjaa, joista saitte hypätä ensi alkuun toisen suoran toisen esteen, josta homma jatkui kaarteen jälkeen toisen sarjan ensimmäiselle esteelle. Ensimmäinen lähestyminen sekä tehtävästä poistuminen olivat siis kumpikin vinoja. Sorel epäröi alkuun, mutta suoriuduitte tehtävästä mainiosti alkutunnin pilkunviilaamisen jälkeen. Melda oli reippaana ja pysyi kaarteessakin selkeästi normaalia paremmin pohkeiden välissä, puskematta tai oikaisematta jo seuraavalle esteelle. Kun vain ratsastajan hermot pysyvät kasassa, pysyy varmasti ratsunkin. Ensikerralla keskittyy pieniin mutta tärkeisiin asioihin, niin suorituksesta tulee varmasti erittäin hyvä. Mainiota!


13.08.2013: Estevalmennus, valmentajana dani
Olimme sopineet Sorelin kanssa muutamista valmennussessioista hyvin säpäkän Melda-tamman kanssa. Ensimmäisellä kerralla tutustuimme enimmäkseen toisiimme ja pääsin seuraamaan ratsukon normaalia työskentelyä alkuun sileällä, sitten pienillä esteillä. Tamma muistutti enemmän höyryveturia kuin estehyppelyyn valmistautuvaa kilparatsua, ja tuulinen elokuun sää sai Meldan vieläpä säpsymään ajoittaisia puuskia ja lentäviä lehtiä. Kun Sorelin tasapaino tamman seotessa horjahti, sai se lisää vettä myllyynsä ja poikkoili päällään ylös alas sekä kiemurteli uraa pitkin. Aloitimme tunnin perusteellisesti ottamalla käynnissä pidätteitä läpi sekä ihan rehellisiä pysähdyksiä, jotta Melda ei pääsisi enää karkuteille satulan alta. Se jäi hieman lyhyelle kaulalle Sorelin ehkä hieman liiasta pidättämisestä, mutta työskentelymuoto parantui, kun aloimme ottaa laukkapätkiä ja tamma pääsi hieman rentoutumaan ja pidentämään askeltaan.

Kun Sorelilla tuntui olevan Melda hanskassa eli tamma jämäkästi pohkeen ja ohjan välissä, siirryttiin pienille esteille ja puomeille. Tulitte ympyrällä kolmea kauemmaksi toisistaan asetettua puomia, sekä yhtä puomeilla ympyröityä hyppyä. Melda oli ryhdikkäänä eikä juossut, mutta selkeästi kiemurteli vielä ja keskelle tähtäämisessä oli ongelmia. Tähän paneutuisimme seuraavalla kerralla paremmin. Loppuun hypättiin pientä jumppasarjaa, josta näki, että tammassa todella on ponnua. Tämänpäiväisen kaltaiselle minijumpalle tulitte vain auttamatta liian suurella nopeudella, jolloin välit jäivät ahtaiksi ja kuski tuntui olevan hieman myöhässä. Kun lähestymiset suorititte hitaammassa tempossa kuski satulaan istuen, ei liian aikaisia törmäyksiä seuraavaan puomiin enää tullut. Ensi kerralla jatkettaisiin!


11.05.2013: Estevalmennus
Tallin henkilökunta oli sopunut tälle päivälle yhteisen pitkän maastoretken. Melda oli valittu valmentajamme Sailan ratsuksi ja yhteesä reissuun lähti kymmenen ratsukkoa. Melda oli tarkoituksella eilen ratsastettu pitkään, jotta ylimääräinen virta olisi kulutettu ja maastoilu olisi paljon mukavampaa. Kesäpäivä oli erittäin kuuma ja paarmat aiheuttivat harmaita hiuksia kaikille. Hevosten huiski hännällään jatkuvasti ja heittelivät päätänsä. Ötökkäkarkoitetta oli laitettu kaikille mutta ei tuntunut tehoavan. Porukka lähti matkaan aamulla yhdeksältä ja Melda kulki omistajan takana eli letkan toisena hevosena. Meldan korvat liikkuivat eteen ja taakse, pää kääntyili kurkkimaan taaksepäin ja välillä mielikuvitus mörkö säikytteli puskissa. Perus Meldaa koko matka. Saila ei saanut nautinnollisen rauhallista maastoratsua mutta Meldalle tämä oli hyvä kokemus.

Puoleltapäivin saavuimme laavulle makkaranpaistoa ja taukoa varten. Hevoset kiinnitettiin puihin ja osalta poistettiin suitset ja satulavyöt löysättiin. Seurue oli pysynyt hyvin kasassa ja hevoset rauhallisina. Melda sijoitettiin lähelle laavua, jotta jos jotain tapahtuisi, me ihmiset olemme lähellä ja valmiita toimimaan. Söimme makkarat ja turisimme laavulla. Hevoset näyttivät tyyneiltä ja rauhallisilta. Tauko venyi kahden tunnin mittaiseksi ja lopulta oli aika lähteä takaisin. Melda oli virkeä oma itsensä, joka meinasi kostautua pellolla laukkapätkällä. Tamma sinkosi johtaja ratsukon ohi ja muutama jonossa ollut hevonen säikähti tilanetta ja pieni kaaoksen poikanen oli käsillä. Tilanne meni onneksi ohi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Taitavien ratsastajien ansiosta hevoset saatiin kuriin ja matka jatkui turvallisesti. Melda puuskutti ja korskutti tyytyväisenä. Tallille päästyämme hevoset harjattiin ja vietiin laitumelle. Onnellinen Melda laukkasi pitkin laidunta ja heitteli takapäätänsä taivasta kohti. Lopulta oli ihana mennä hiekkaan piehtaroimaan ja saamaan helpotusta ötököiden puremiin.






© Huvitus 2017 | Otsikkokuvat © Sorel & Vibaja | Taustakuva © Pixabay | virtuaalitalli | a sim-game stable | virtuaalihevonen | a sim-game horse