Huvin Uniikki



♦ Virallinen nimiHuvin Uniikki
♦ Syntynyt02.03.2011
♦ Ikä17-vuotta (ikääntyy satunnaisesti)
♦ RotuSuomenhevonen
♦ SukupuoliOri
♦ Säkäkorkeus, väri150, vaaleanrautias
♦ PainotusKoulupainotus
♦ KoulutustasoHelppo A
♦ VH-tunnusVH11-018-0749
♦ OmistajaSorel (VRL-00884)
♦ KasvattajaSorel / Huvitus
♦ KotitalliHuvitus (HUVI3969)
♦ SaavutuksetKTK-III, KRJ-I, SLA-II


Huvin Uniikki syntyi erittäin kylmänä talvi päivä lämpöisessä tallissa. Sain puhelun aamulla klo. 4 aikaan että Severiina vihdoin varsoi. Kiireellä vaatteet niskaan ja autoa käynnistelemään. Auto kuulosti siltä kun sitä todellakin raastettaisiin, pakkasta kun oli 35 astetta eikä lämpötolppaa ollut. Hurjastelin tallille ja siellä makasi pahnoilla upea läsipäinen orivarsa. Tämä todellakin oli uniikki kappale! Niin komea ja utelias varsa kyseessä. Päivät vierivät vauhdilla eteenpäin kohti kesää ja Uniikin luonne muuttui pikkuhiljaa. Tuo utelias ja ystävällinen nuorukainen oli tullut johonkin teini-ikään ja muuttunut kapinalliseksi ja vaativaksi yksilöksi.

Uniikkia voisi kuvailla vaativaksi oriiksi joka välillä osaa muuntautua pikku varsaksi ja olla todella leikkisä. Hoitajia ori naruttaa vähän väliä karkailemalla raolle jääneestä karsinan ovesta, kaatamalla jalalla hoitoboxinsa tai tönäistä hoitajan ollessa kumarassa pudistamassa tämän etukaviota. Uniikkia voi vapaasti hoitaa karsinassa, se ei ole asiasta moksiskaan. Toiset tallin hevosista ei siedä mitään ylimääräisiä toimenpiteitä karsinassa, hyvä kuin ruoat saa karsinaan viedä ja siinä se. Ruoka-ajoista Uniikki osaa kyllä olla tarkkana. Sen sisäinen kello tikittää tarkalleen puoli 7 aikaan ja illalla puoli 9 aikaan. Mikäli on käynyt niin ikävästi että hoitaja ei ole vartin sisään noista kellonajoista pitänyt kiinni, karsinasta alkaa kuulumaan aikamoinen kolina ja ryske. Uniikki kaaputtaa kaviollaan purut sen verran sivuun että paljas betonilattia alkaa näkymään ja koska siitä lähtee kova ääni, sitä pitää ehdottomasti kaaputella. Joskus todella suuttuessaan ori voi kaviollaan kolkutella ovea vasten. Monesti ryskeen kuullessa arvaakin kuka hevonen mahtaa olla kyseessä?

Vaikka Uniikki on helppo käsitellä on hyvä muistaa että kyseessä on ori joka osaa olla todella arvaamaton. Se tekee jotain kurjaa etenkin silloin, kun itse haaveilee ja keskittyy aivan muuhun kuin hevosen tekemisiin. Se saattaa yllättäen kiskaista riimun-narun kädestä ja ennen kuin sitä huomaatkaan, ori painelee jo kaukana pellolla silmät kiiluen. Joskus kentälle mennään kahdella jalalla kävellen ja joskus taas eteenpäin ei suostuta menemään vaikka mikä olisi.

Tammojen lähettyvillä tämä ehkä vähän ruunamainen ori heittäytyy todelliseksi mahti show mieheksi ja armoton hirnuminen ja esittäminen voi alkaa. Tilanteet eivät ole lainkaan pahoja jos ratsastaja istuu selässä tai ratsastuksen aikana yleensä. Esimerkkinä laitumelle taluttaessa, jos erehtyy menemään jonkun tamman tarhan ohi, voi kokea tämän show miehen eleet. Silloin orista lähtee ääntä ja toimintaa jo kerrakseen!

Ratsuna Uniikki on vaativa ja välillä itsepäinen. Ratsastajan tulee antaa avut selvästi ja oikein mikäli haluaa että hevonen taittuu edes johonkin muotoon. Epäselviä ja sekavia ohjeita ori ei kuuntele vaan hermostuu enemmänkin. Joskus kouluratsastus harjoituksia ennen on tehtävä kunnon pohjatyö jotta pyydetyt asiat sujuisivat hyvin ja mallikkaasti. Etenkin ennen kilpailuja lämmittely on tehtävä todella huolellisesti. Osaavan ratsastajan käsissä Uniikista kuoriutuu todella osaava ja näyttävä koulutaituri, jonka kanssa tähtäin on korkealla. Kotona vaihtelun vuoksi Uniikilla harjoitetaan myös esteitä, joilla hevonen saattaa välillä kiivastua ja olla vaikeasti hallittava. Kunnon pidätteillä ja istunnalla saa onneksi ihmeitä aikaan. Maastossa Uniikki on varma eikä säikähdä helposti. Isot ja kovaääniset työkoneet saattavat saada oriin lihakset jännittyneeksi, mutta muuten kaikki sujuu hyvin.

Uniikki laiduntaa omissa oloissa, kaukana muista oreista ja etenkin tammoista. Muut hevoset ovat orille vain uhka, jotka pitää ajaa mahdollisimman nopeasti kauas pois. Lisäksi muiden hevosten lähelle ei koskaan kannata mennä.


i. Unisieppari
sph, vkk, 142cm
Ch, KTK-III, SLA-II
ii. Separi evm
sph, vkk, 140cm
iii. Sekopää evm
iie. Parilla evm
ie. Unikko evm
sph, rt, 142cm
iei. Unitauti evm
iee. Narsissi evm
e. Severiina
sh, prt, 155cm
KRJ-II, SLA-II, YLA2
ei. Senaatio evm
sh, prt, 163cm
eii. Amiral evm
eie. Naminka evm
ee. Syviyö evm
sh, prn, 155cm
eei. Lohdutus evm
eee. Neilikka evm


i. Unisieppari: On kaunis voikko herra, jolta löytyy herrasmiehen eleet. Rauhallinen luonne on periytynyt selvästi monille jälkeläisille. Sepiksi kutsuttu ori on tehnyt mainion uran kouluratsuna. Sepi jätti kilpakentät v. 2011 taakseen ja keskittyi periyttämään upeaa luonnetta ja harvinaisempaa väriään. Nykyään orilta löytyy kuusi jälkeläistä, joista kaksi asustaa samalla tallilla kuin Enska, eli Huvituksessa. Enska on saavuttanut kantakirjasta III-palkinnon sekä Champion- tittelin, eikä ole kuin yhtä muotovalio-sertiä vailla VIR MVA.

ii. Separi: Orilta löytyy kaunis voikko väri, jota tämä onkin ahkerasti periyttänyt jälkeläisilleen. Separi on pienori, vain 140cm korkea. Pieni koko ei ole kuitenkaan ollut haitaksi kouluradoilla, jossa ori on kilpaillut ahkerasti helppo A- tasolla. Separi on vauhdikas luoneinen, mutti silti orilta löytyy hyvät käytöstavat. Separi on kantakirjattu II-palkinnolle pienhevoslinjalle.

iii. Sekopää: Nimensä mukaisesti hieman sekopäinen ori, jota kaikki eivät aina ymmärtäneet. Vaativa B- tasolla hyvin sijoittunut, vaikka ratsastaja on tosissaan saanut näihin sijoituksiin tehdä töitä. Tämä kimo ori unohtaa välillä ratsastajansa, eikä pohjeavut tunnu mitenkään. Luonteeltaan rauhallinen, kiltti ja hieman apaattinen haaveilija.

iie. Parilla: Kovia aikoja kokenut 135cm pientamma, jonka luonne on sähäkkä ja todella tammamainen. Nuorena joutunut elämään kovissa oloissa, mutta sitemmin luottamus ihmisiin on kasvanut. Tasaisen varma tamma, josta myöhemmin tuli ratsastuskoulun suosikki ratsu.

ie. Unikko: Helppo A- tasoa kilpaillut, upealuontoinen 142cm korkea rautias pientamma. Ratsuna ei helpoin, sillä vaikeasti istuttava ravi ja isot liikkeet voivat joillekin ratsastajille olla ikävää. Onneksi neito kulkee helposti pyöreänä ja osaavan ratsastajan käsittelyssä hyvin yhteistyökykyinen. Luonteeltaan kiltti, rauhallinen mutta välillä säpsy.

iei. Unitauti: Nimi on jälleen osunut edes jotenkin kohdilleen, sillä tämä pienori on todella laiska. Ori on kantakirjattu toiselle palkinnolle, eikä rakenteesta paljon torumista kyllä ole. Unitauti koulutettiin Helppo A- tasolle, mutta pääosin toiminut rauhallisena pulla/opetushevosen tehtävissä.

iee. Narsissi: Yleispainotteinen konkari, joka on pärjännyt erittäin hyvin esteillä sekä koulussa. Koulutustasoltaan tamma on Helppo A-Vaativa B ja 80-100cm. Tamma on luonteeltaan rauhallinen ja luottavainen, herkistä ei säpsytä ja luotto ihmisiin on kova. Varmajalkainen ja tasainen ratsu, jonka kanssa työskentelee mielellään niin kokeneet ratsastajat kuin nuoret aloittelijatkin.

-------------------------------------

e. Severiina: Luonteeltaan rauhallinen punaruunikko neito oli Huvituksen ensimmäinen asukas. Kantatammaksi kutsuttu Severiina teki näyttävän koulu-uran. Tamma jätti jälkeensä seitsemän varsaa, joista kaksi asuu edelleen Huvituksessa ja vaikuttaa jalostushevosen virassa. Severiina on palkittu kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa KRJ-II palkinnolla, yleislaatuarvostelussa YLA2 tittelillä ja suomenhevosten laatuarvostelussa SLA-II maininnalla.

ei. Senaatio: Kilpaili aktiivisesti kierrellen eri kouluratoja vaativa B tasolla. Monet huokaisivat henkeään kun näkivät tämän komean punarautiaan oriin liitelevän radalla ja liikkuen niin puhtaasti. Monet eivät olisi uskoneet liikkeistä että kyseessä on jykevä suomen putte. Eipä ollut luonteessakaan moitittavaa. Rauhallinen, kuulias ja ihmisrakas ori vaikutti monet kotitallillaan. Ikää ja kokemusta kertyessä kilpailut muuttuivat siitosorin virkaan jolloin tamman omistajat lähti liikkeelle. Orilta löytyy huikeat parisataa jälkeläistä, jotka vaikuttavat eri painotuslajeissa. Senaatio kantakirjattiin I-palkinnolle, ja vielä tänäkin päivänä ori laiduntelee tyytyväisesti nauttien eläkepäivistään.

eii. Amiral: Oli jo kovapäisempi tapaus jonka kanssa ei kuka tahansa saanut tehdä mitään. Amiral oli luonteeltaan kiivas, todella orimainen ja hankalasti käsiteltävä. Ratsuna taas erittäin näyttävä ja tasapainoinen. Koulukilpailuissa Amiral kävi viisi vuotta aktiivisesti kunnes jalka alkoi pettämään ja ori jäi radoilta pois. Amiral kilpaili helppo B luokissa saavutten pari isompaakin titteliä. Näyttelyissä ori käytettiin myös ja hyvää palautetta sieltä tuli. Amiral jätti jälkeensä noin kuusikymmentä jälkeläistä. Amiral pääsi vihreille niityille 15-vuotiaana jalkavaivansa takia.

eie. Naminka: Keskitason harraste/kilparatsu jolla on kilpailtu koulua helppo B tasolla ja esteitä 80cm. Tamma on hyvin menestynyt kilpailuissa, kuten myös näyttelyissä. Naminka varsoi vain yhden varsan, Senaation. Parhaassa iässään ollut Naminka jouduttiin lopettamaan 11-vuotiaana suolikierteen takia. Yllättävä sairaus lopetti tamman voimat omaan tarhaansa. Naminka oli tarkoitus viedä kantakirjaan, mutta kaikki tapahtui yllättäen ja moni asia jäi tekemättä.

ee. Syviyö: Ei ollut hevonen helpommasta päästä. Tammalta löytyi kirpeä ja riehakas luonne, ja monet kerrat tamman omistajat joutuivat miettimään mitä tämän tapauksen kanssa tehdä. Syviyötä ei pystynyt kuin pari ihmistä käsittelemään ilman suurempia sattumuksia. Syviyö pärjäsi kilpailuissa kuitenkin erinomaisesti ja sillä kilpailtiin vaativa B- tasolla. Ehkä niiden ruusukkeiden ja pokaalien määrä tasasi omistajien mielentilaa jollain tapaa. Kun tamman omistajat päättivät astuttaa tämän, monet tuttavat tulivat ihmettelemään olivatko he seonneet lopullisesti? Jos tuollainen tamma on luonteeltaan kuin pähkähullu, mitä varsasta voisi odottaa? Mutta omistajat pitivät päänsä, astututtivat Syviyön rauhallisella ja menestyneellä siitosorilla Senaatiolla. Tämä yksi varsa jäi kuitenkin Syviyön viimeiseksi jälkeläiseksi.

eei. Lohdutus: Omisti myös kiivaan luonteen, jota välillä oli erittäin hankala käsitellä. Ori vietti koko elämänsä omistajansa kotitilalla jossa ei muita hevosia ollut, vain kanoja ja lampaita. Lohdutus oli enemmän seurakaveri kuin mikään kilparatsu. Parissa kilpailuissa ori vieraili mutta suurempaa menestystä ei sieltä tulleet, vaikka orilla olikin näyttävät liikkeet ja kunnon treenillä varmasti osaamistakin paljon. Ori astui kolme tammaa, mutta yksi varsoista menehtyi synnytyksessä. Yllättävää että oriin jälkeläisistä kumpainenkin sai kiivaan ja hankalan luonteen. Lohdutus lopetettiin vanhuuden vaivojen takia 19-vuotiaana.

eee. Nellikka: Menestyi koulukilpailuissa vaativa A- tasolla. Huikeat suoritukset toivat paljon mainetta ja kunniaa ratsupiireissä. Nellikka vietti elämänsä varsasta lähtien oman kasvattajan suojissa, laiduntaen emänsä Willimiinan kanssa. Nellikka astutettiin neljä kertaa ja jokainen varsa peri näyttävät liikkeet ja upean rakenteen. Nellikan viimeinen varsa oli Suviyö joka todellakin sai jäädä viimeiseksi, se varsa todella aiheutti harmaita hiuksia jo pienenä. Nellikka kantakirjattiin II-palkinnolla.


sh o. Huvin Patriot s. 13.09.2011 emä. Viehättävän Paloma om. Sorel KTK-III
sh o. Huvin Urbaanitarina s. 12.03.2012 emä. Lakean Iltatähti om. VRL-01436 VIP MVA Fn, KTK-II, KRJ-I
sh t. Huvin Vilna s. 06.07.2012 emä. Metsäkartanon Vioola om. VRL-05594 SV-II
sh t. Tiilikan Mouruaja s. 12.02.2016 emä. Naukaisun Naukuvika om. Ram. SV-II, KV-II
sph o. Huvin Unimasa s. 03.08.2016 emä. Lakean Iltatähti om. Tuulia T.

KRJ:n alaiset koulukilpailut
64 sijoitusta / 9 voittoa

20.01.2012: Hex SPH - He B -- 7/50
22.01.2012: Linnaraunio - He C -- 4/30
25.01.2012: Mörkövaara - He B -- 6/40
27.01.2012: Huvitus - He C -- 5/40
28.01.2012: Koston Sh - He B -- 1/50
29.01.2012: 6 sins - He B -- 7/50
30.01.2012: Fiktio - He C -- 4/50
31.01.2012: Koston Sh - He B -- 5/50
31.01.2012: Viiwyn hevoset - He B -- 6/50
01.02.2012: Huvitus - He C -- 5/40
01.02.2012: Hiprakka - He B -- 3/50
02.02.2012: Stecker - He B -- 6/50
02.02.2012: Minion - He B -- 5/50
02.02.2012: Fiktio - He C -- 1/50
02.02.2012: Jewel Ponies - He B -- 2/46
03.02.2012: Escanor - He C -- 5/40
03.02.2012: Huvitus - He C -- 1/40
04.02.2012: Moondance - He C -- 5/50
05.02.2012: Huvitus - He C -- 4/40
05.02.2012: Minion - He B -- 5/29
05.02.2012: Escanor - He C -- 4/40
06.02.2012: Escanor - He B -- 4/40
07.02.2012: Moondance - He C -- 5/50
07.02.2012: Minion - He B -- 1/29
07.02.2010: 6 sins - He B -- 7/50
08.02.2012: Bairdon - He B -- 2/40
08.02.2012: Stecker - He A -- 5/50
08.02.2012: Huvitus - He B -- 3/40
08.02.2012: Huvitus - He B -- 3/40
09.02.2012: Minion - He B -- 4/29
10.02.2012: Huvitus - He B -- 2/40
11.02.2012: Koston Sh - He B -- 6/50
12.02.2012: Koston Sh - He B -- 6/50
13.02.2012: Koston Sh - He B -- 1/50
13.02.2012: Huvitus - He B -- 5/40
13.02.2012: Fleurette - He B -- 2/50
13.02.2012: Fiktio - He B -- 1/60
14.02.2012: Huvitus - He B -- 1/40
14.02.2012: SLC Ponies - He B -- 2/40
15.02.2012: Fiktio - He B -- 2/60
16.02.2012: Huvitus - He B -- 5/40
17.02.2012: Diega Ponies - He A -- 3/40
19.02.2012: Järviluoto - He A -- 3/30
19.02.2012: Fiktio - He B -- 6/60
19.02.2012: Diega Ponies - He A -- 6/40
20.02.2012: Fiktio - He B -- 2/60
21.02.2012: Dark Side - He A -- 10/100
22.02.2012: Fiktio - He B -- 6/60
22.02.2012: Huvitus - He B -- 6/40
22.02.2012: Diega Ponies - He A -- 2/40
23.02.2012: Diega Ponies - He A -- 3/40
23.02.2012: Huvitus - He B -- 2/40
23.02.2012: Järviluoto - He B -- 2/40
24.02.2012: Järviluoto - He B -- 6/40
24.02.2012: Huvitus - He B -- 2/40
25.02.2012: Huvitus - He A -- 1/40
25.02.2012: Fiktio - He A -- 4/60
26.02.2012: Järviluoto - He B -- 5/40
26.02.2012: Järviluoto - He B -- 3/40
27.02.2012: Fiktio - He A -- 1/60
28.02.2012: Huvitus - He A -- 3/40
28.02.2012: Järviluoto - He B -- 5/40
03.03.2012: KK Hurme - He A -- 6/50
03.03.2012: Muistojen Sh - He A -- 2/50

♦ 10.03.2011: Huvitus - irtoSERT, BIS3 -- t. Shonna
♦ 29.02.2012: Huvitus - irtoSERT -- t. Isla P.

♦ 05.02.2012: VSR:n Suomen(pien)hevosten rotunäyttely - II-palkinto
♦ 05.04.2012: VSR:n Suomen(pien)hevosten rotunäyttely - III-palkinto
★ Suomenhevosten KTK 8/2012 - KTK-III -- 15+15+16+15=61p.
★ KRJ:n laatuarvostelu 9/2013 - KRJ-II -- 21(7+7+7)-40-22-10-5=98p.
★ KRJ:n laatuarvostelu (uusinta) 4/2014 - KRJ-I -- 21(7+7+7)-40-22-10-8= 101p.
★ Sh laatuarvostelu 7/2016 - SLA-II -- 12(3-2-3-4)+22+23+20+11=88p.

Kouluvalmennus (kirjoittanut Sorel)
Iltapäivän valmennuksessa keskityimme niin perinteiseen askellajiin, kuin laukka. Uniikilla on siisti ja ponteva laukka, mutta nyt siihen paneudutaan vielä tarkemmin. Veryttelyssä suoritimme harjoituslaukassa puoliympyröitä sekä puolirata leikkaa ja laukanvaihtoja. Keskilaukkaan perehdyimme puoliympyrällä. Uniikin kanssa oli ongelmia pysyä sopivassa tahdissa ja pitää hevonen täysin hallittuna. Välillä orin laukka-askeleet olivat hyppiviä ja tahti epätasainen. Sain hevosen heräteltyä kunnolla ja homma alkoi vihdoin sujumaan. Kootussa laukassa hevonen kulki kauniisti ja suorassa. Vauhti pysyi tasaisena ja peräpää toimi kerrankin erinomaisesti. Joskus Uniikki laahaa takamustaan ja sitä pitää yrittää saada menoon kunnolla mukaan. Valmentajamme oli erittäin tyytyväinen suoritukseemme, tosin saimme pieniä kotiläksyjä seuraavalle kerralle. Uniikin päivästäkin tuntuu olevan kiinni, kuinka valmennukset sujuvat ja kuinka ratsastajan pyynnöt ylipäätänsä kiinnostaa.

Kouluvalmennus (kirjoittanut Sorel)
Suoritimme pienen koulukokeen, joka oli minua jännittänyt jo pitkään. Tiesin kokeesta, mutta en ollut kerennyt siihen paljoa harjoittelemaan. Aloitimme ravissa tehden muutaman ympyrän. Harjoitusravissa päädystä keskelle kenttää ja pysähdys, 4 peruutus askelta ja nosto koottuun raviin. Käynnin eri tempoja oli ripoteltu harjoitus-, kootun- ja keskiravin väliin. Kokeessa oli kolme eri pysähdyskohtaa. Viimeisellä vaiheella tehtävänä oli 3-kaarinen kiemuraura, joka piti suorittaa ensimmäinen ja kolmas kaari myötälaukassa, toinen kaari vastalaukassa. Se oli meidän haastekohta, eikä se sujunut niinkuin pitäisi. Lopuksi keskihalkasijalle harjoituslaukassa ja pysähdys keskelle neljäksi sekunniksi ja tervehdys. Sain tehtävästä paljon rakentavaa palautetta ja Uniikki puuskutti tyytyväisenä. Lopuksi lähdimme tekemään viimeiset veryttelyt maastoon auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta.

Kouluvalmennus (kirjoittanut Sorel)
Odotin rentohenkistä valmennusta tälle päivälle mutta toisin kävi. Valmentaja kertoi, kuinka innoissaan hän oli suunnitellut meille pienen ohjelman. Aluksi teimme pysähdyksiä ja peruutuksia - ne ovat todella tärkeässä osassa koulukilpailuissa, joissa helposti rokotetaan pisteitä. Laukan nosto pysähdyksestä aiheutti Uniikille pienen virtapiikin ja ori lähti todella vauhdilla eteenpäin muutaman pukin kera. Pysähdysharjoitukset kuumensivat hevosen tunteita selkeästi ja sitä oli hankala pitää täysin kontrollissa. Jatkoimme harjoitusravissa voltteja ja käyntiin siirtymistä. Ne sujuivat tasaisesti. Laukassa perehdyimme laukanvaihtoihin ja sitä pääsin harjoittelemaan kolmikaarisella kiemurauralla, jolloin laukanvaihdot tehtiin käynninkautta keskihalkasijaa ylittäessä. Vaihdot eivät sujuneet odotetusti, vaan aivan liian myöhään. Kului tovi ennenkuin sain vaihdot sujumaan oikealla hetkellä. Uniikki narskutti kuolaimia hermostuneesti ja etuosa oli jo märkä. Lopuksi teimme muutamia taivutuksia ja voltteja ravissa.

Kouluvalmennus (kirjoittanut Sorel)
Vuosi on vihdoin vaihtunut ja vuoden ensimmäinen valmennus edessä. Lukas vaikutti jo tallissa erittäin jännittyneeltä joten kyllä huomasi että hevoset ovat saaneet viettää rauhallista talvilomaa. Kentällä meitä vastassa oli tuttu valmentajamme, Pinja, joka tervehti meitä iloisesti. Varmistin satulavyön kireyden vielä ennen selkään kiipeämistä ja nyt olimme valmiit. Aloitimme valmennuksen rauhallisesti käynnissä volteilla ja pysähdyksillä kunnes siirryimme raviin. Lukas narskutteli hermostuneesti kuolaimia ja korvat painautuivat tiukasti niskaan, ori olisi varmaan halunnut nauttia lomailusta pidempään. Pyysin pohkeilla ratsuuni vauhtia mutta tämä heittikin yllättäen peräpäänsä ilmaan mutta onneksi pysyin leikissä mukana. Näpäytin kerran raipalla lavalle ja aloin kokoamaan hevosta muotoon. Nyt alkoi homma vihdoin sujua ja ori oli oma itsensä, kuuntelevainen ja yhteistyöhaluinen. Pinja huuteli minulle rakentavia ohjeita ja orin muoto parantui entisestään. Lukas kulki valmennuksen loppuun erittäin kauniisti ja olin tyytyväinen harjoituksiimme. Taputin orin kaulaa vielä ennen satulasta laskeutumista. Ensikerralla jos nuo pukittelut jätettäisiin pois, ei voisi enään paremmin mennä!

Kouluvalmennus (kirjoittanut Sorel)
Aamulla kentällä meitä oli vastassa valmentajamme kahvikuppi kädessään. Jo alkumetreillä teimme perus pysähdyksiä ja käynnissä voltteja. Ori oli väsyneen tokkurainen vielä, joten tämä teki hyvää hevosen herättelylle. Ravissa aloimme taivuttaa mutta ratsuni tuntui rautakangelta! Kesti hetken, ennenkuin hevonen kaarsi kaulansa nättiin muotoon. Jalat löntystelivät miten sattuu ja Uniikkia oli kuulemma hirveätä seurata! Ryhdistäydyin ja aloin tosissani herättelemään oria avuille. Askel askeleelta hevonen alkoi tuntumaan vetreämmältä ja paremmalta. Siirryimme kulkemaan keskihalkasijalle ja puolesta välin pohkeenväistöä. Odotetusti Uniikki kiukutteli vastaan, mutta koska selässä istui niin päättäväinen ratsastaja kuin minä olin, en antanut milliäkään löysää. Kolmannen yrityksen jälkeen Uniikki suostui täysin yhteistyöhön. Laukanvaihdot sujui nätisti ja koottu laukka oli sitä parasta Uniikkia, mitä kilpailuissakin usein nähdään. Valmennus päättyi ravivoltteihin ja olin vahvasti sitä mieltä, että hevonen pääsi vasta viimeisellä vartilla juttuun mukaan. Pettymys tuntui, mutta uskon seuraavan kerran olevan jo parempi.

   


© Huvitus 2017 | Otsikkokuvat © Sorel & Vibaja | Taustakuva © Pixabay | virtuaalitalli | a sim-game stable | virtuaalihevonen | a sim-game horse