Tallikirja


Tallikirjan kirjoittaminen on niitä asioita, jotka unohtuvat helposti. Vaikka tänne ei tekstiä joka päivityksellä tule, talli toimii silti aktiivisesti ja yritetään parantaa tapoja ja kirjoittaa enemmän myös tänne.


26.02.2019 - Pitkästä aikaa täällä!

Tuli ehkä hymähdettyä ääneen, kun vaihdoin tämän sivun ulkoasua - ei ihan hirveästi ole tullut tänne kirjoiteltua! Nyt on siis hyvä aika kertoa kuulumisia. Tallin hevoset ovat osallistuneet marraskuusta asti kohtalaisen aktiivisesti raveihin. Kasvatteja on syntynyt ja osa on edelleen myynnissä, joten jos etsit potentiaalista ja kivaa kilpakaveria raviradoille, kannattaa kurkata kasvatus- sivu!

Unian hevosmäärä on luonnollisesti kasvanut, mutta muutama vanhempi ravuri on siirtynyt täysin jalostukseen ja jättäneet kilparadat taakse. Tavoitteena tälle vuodelle on järjestää enemmän raveja, osallistua raveihin ja viedä kasvatustoimintaa eteenpäin. Muutamia uusia hevosia ostaa talliin ja jättää kasvatteja kotiin. Suunitelma on saanut hyvän alun, koska tänään Unia tulee samaan sivustolleen uuuden ulkokuoren.


22.12.2016 - Uusia asukkaita

Viimeisetkin lumet ovat sulaneet pois ja kura lentää - ei tästä kelistä tykkää ihmiset eikä oikein hevosetkaan. Nuorikot kyllä jaksavat rymytä ja kurastaa itsensä tarhassa. On kuitenkin jotain kirkkaita uutisia tämän pimeyden keskellä kerrottavana, nimittäin Turo Sysimäen (evm) kolme marraskuussa syntynyttä kasvattia muutti Uniaan! Ainoa tamma edustaja on Crumblin' Down, joka on punarautias herkkä kaunokainen, jolla on päässään hauska piirto. Oriedustajina poseeraavat musta tulisuus Crimewave sekä hieman ruunamainen Ancient Highway. Mainittakoon myös se, että eilen talliin muutti kovapäinen suomenhevosori AH Varjokuva.

Kilpailurintamalla on mennyt hyvin ja hevoset ovat tasaisesti sijoittuneet totosijoille, omistaja on iloinen. Tasaiseen taaperrukseen tuo jännitystä Orilammentallin järjestämä Jouluralli- kilpailutapahtuma. Tapahtumaan on kolme karsintaa ja jokaisesta lähdöstä neljä parasta jatkavat finaaliin. Nyt on Uniasta finaalissa jo Ikikorven Kerttu sekä Repolan Vilijonkka. Omasta finaalipaikastaan taistelee vielä Runo-Nella, joka on ilmoitettu viimeiseen karsintaan. Nellalla ei nyt ole ollut parhaat päivänsä ja treenitasoa on nostatettu. Lämminverisistä Psychédelic Rus taistelee vielä viimeisessä karsinnassa omasta finaalipaikastaan.

Hyvä tietää

Unia Trotters on virtuaalitalli, kaikki tekstit ovat mielikuvituksen tuotosta, kuvien hevoset ja ponit eivät liity teksteihin mitenkään. Ulkoasusta kiitos Free CSS.

Tämä on virtuaalitalli - This is a sim-game stable - Virtuaalihevonen - a sim-game horse

♔ Tykkäsitkö? Anna meille äänesi VRL:n tallilistalla!

Unia Trotters

Tallin VRL-tunnus: UNIA9235
Tallin sijainti: Suomi
Omistaja: Sorel (VRL-00884)
Sähköposti: sorelvirtual@gmail.com